Joulu tuli ja meni

Olipa kerran tyttö, aivan tavallinen joka opiskeli lähihoitajaksi. Tytöllä oli kaksi todella läheistä ystävää ja muita hyviä ystäviä. Lisäksi tyttö oli kihloissa maailman ihanimman pojan kanssa. Silti, tyttö tunsi ettei kaikki hänen sisällään ollut hyvin. Tyttö tunsi olonsa hyväksi silloin kun oli poikaystävänsä tai ystäviensä kanssa. Mutta kun hänen piti olla kotona niin häntä alkoi ahdistaa. Eniten häntä ahdisti olla isänsä luona. Asunto oli pieni eikä hänellä ollut siellä ketään jonka kanssa olisi voinut jutella. Tyttö yritti kaikella mahdollisella tavalla välttää siellä olemista. Vaikka hän olikin täysi-ikäinen niin hänen oli pakko käydä isällänsä säännöllisesti koska hän asui vielä äitinsä ja isäpuolensa luona joten hänen oli pakko totella heitä ja mennä isällensä. Tytöstä tuntui ettei kukaan ymmärtänyt miltä hänestä tuntui. Ulkoisesti hän nauroi ja antoi ymmärtää että kaikki on hyvin vaikka sisällään hän kiljui ja itki yksin. Mutta tyttö tunsi myös syyllisyyttä koska hän oli niin heikko. Tyttö ajatteli että "nyt täytyy olla vahvempi, ei saa näyttää omaa heikkoutta". Mutta joskus kun tuli se viimeinen pisara niin kaikki purkautui yhtenä vyörynä. Tyttö yritti hillitä itseänsä mutta aina se ei oikein onnistunut. Pahinta oli että tyttö satutti kaikkein tärkeintä ihmistä joka silti jaksoi rakastaa tyttö sellaisena kuin hän oli.
Että joo, ja joku vielä miettii että olenko minä hyvä ihminen. Vastaus tähän kysymykseen on aivan selvä ihmiset, en ole. Jos olisin niin en olisi näin lapsellinen enkä näin epäreilu. Juu, minusta ei koskaan tule aikuista tai aikuismaista, sen voin luvata. Minulle on luvassa kaksi tulevaisuutta:
Ensimmäinen on se että kultani jaksaa ja kestää minua loppuun asti ja menemme naimisiin ja saamme ainakin yhden lapsen ja olen onnellinen.
Toinen on se että kultani ei kestä tyhmyyksiäni enempää vaan hänen on pakko jättää minut tai minun on pakko jättää hänet suojellakseni häntä ja elän loppu elämäni kurttuisena ja yksin. Loppu.

Itsenäisyyspäivän ajatuksia

Hoho...tässä sitä ollaan ja vietetään itsenäisyyspäivää. Sinänsä onhan se hienoa, että Suomi on itsenäinen ja vapaa maa. Mutta ei ole kiva viettää itsenäisyyspäivää yksin kotona seurana perhe joka tollottaa tuntematonta sotilasta. Oma kulta on kotona oman perheensä kanssa eikä pääse näkemään kuin vasta illalla ja silloin ei ehdi nähdä kuin vähän aikaan. Tämäkin ärsyttää jo paljon. Saa nyt nähdä näemmekö ollenkaa...Jotenkin kaikki vain ärsyttää tänään. En edelleenkään jaksaisi koulua mikä olisi huomenna vuorossa. Aargh! Siis ei ole kiva olla paikassa jossa tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Mutta ei voi mitään, se on vähän pakko jos haluan valmistua. Joskus tekisi kyllä mieli lopettaa vain kaikki ja vaipua syvään uneen vaikka vuodeksi, ei tarvitsisi kestää ihmissuhde ongelmia tai koulun paineita ja stressiä. Olen vain tuntenut itseni väsyneeksi viime aikoina vaikka olenkin nukkunut hyvin. Ja olen ollut myös tavallista ärtyneempi. No ehkä tämä johtuu myös siitä, että joudun lopettamaan tanssin vanhempieni ja itseni takia. Ärsyttää vain se, etten pääse enää esiintymään yleisön edessä...luultavasti ikinä. Sillä ensi kesänä menen töihin ja muutan omaan asuntoon. En voi töiden takia harrastaa enää mitään säännöllistä koska työni on vuorotyötä. Ja no, valmistuminen pelottaa myös osaksi minua koska kesällä minun pitäisi osata kaikki asiat kun menen töihin. No ihan sama...saa nähdä olenko hengissä vielä silloin. Nyt kaikki tuntuu vaan niin vaikealta ja raskaalta. Mutta ei voi mitään, pitää vain yrittää sinnitellä yksin kaiken kanssa ja pysyä hengissä. Onhan se toki vaikeaa mutta olen selvinnyt tähänkin asti, joten selviän jatkossakin.