Joulu tuli ja meni

Olipa kerran tyttö, aivan tavallinen joka opiskeli lähihoitajaksi. Tytöllä oli kaksi todella läheistä ystävää ja muita hyviä ystäviä. Lisäksi tyttö oli kihloissa maailman ihanimman pojan kanssa. Silti, tyttö tunsi ettei kaikki hänen sisällään ollut hyvin. Tyttö tunsi olonsa hyväksi silloin kun oli poikaystävänsä tai ystäviensä kanssa. Mutta kun hänen piti olla kotona niin häntä alkoi ahdistaa. Eniten häntä ahdisti olla isänsä luona. Asunto oli pieni eikä hänellä ollut siellä ketään jonka kanssa olisi voinut jutella. Tyttö yritti kaikella mahdollisella tavalla välttää siellä olemista. Vaikka hän olikin täysi-ikäinen niin hänen oli pakko käydä isällänsä säännöllisesti koska hän asui vielä äitinsä ja isäpuolensa luona joten hänen oli pakko totella heitä ja mennä isällensä. Tytöstä tuntui ettei kukaan ymmärtänyt miltä hänestä tuntui. Ulkoisesti hän nauroi ja antoi ymmärtää että kaikki on hyvin vaikka sisällään hän kiljui ja itki yksin. Mutta tyttö tunsi myös syyllisyyttä koska hän oli niin heikko. Tyttö ajatteli että "nyt täytyy olla vahvempi, ei saa näyttää omaa heikkoutta". Mutta joskus kun tuli se viimeinen pisara niin kaikki purkautui yhtenä vyörynä. Tyttö yritti hillitä itseänsä mutta aina se ei oikein onnistunut. Pahinta oli että tyttö satutti kaikkein tärkeintä ihmistä joka silti jaksoi rakastaa tyttö sellaisena kuin hän oli.
Että joo, ja joku vielä miettii että olenko minä hyvä ihminen. Vastaus tähän kysymykseen on aivan selvä ihmiset, en ole. Jos olisin niin en olisi näin lapsellinen enkä näin epäreilu. Juu, minusta ei koskaan tule aikuista tai aikuismaista, sen voin luvata. Minulle on luvassa kaksi tulevaisuutta:
Ensimmäinen on se että kultani jaksaa ja kestää minua loppuun asti ja menemme naimisiin ja saamme ainakin yhden lapsen ja olen onnellinen.
Toinen on se että kultani ei kestä tyhmyyksiäni enempää vaan hänen on pakko jättää minut tai minun on pakko jättää hänet suojellakseni häntä ja elän loppu elämäni kurttuisena ja yksin. Loppu.

Itsenäisyyspäivän ajatuksia

Hoho...tässä sitä ollaan ja vietetään itsenäisyyspäivää. Sinänsä onhan se hienoa, että Suomi on itsenäinen ja vapaa maa. Mutta ei ole kiva viettää itsenäisyyspäivää yksin kotona seurana perhe joka tollottaa tuntematonta sotilasta. Oma kulta on kotona oman perheensä kanssa eikä pääse näkemään kuin vasta illalla ja silloin ei ehdi nähdä kuin vähän aikaan. Tämäkin ärsyttää jo paljon. Saa nyt nähdä näemmekö ollenkaa...Jotenkin kaikki vain ärsyttää tänään. En edelleenkään jaksaisi koulua mikä olisi huomenna vuorossa. Aargh! Siis ei ole kiva olla paikassa jossa tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Mutta ei voi mitään, se on vähän pakko jos haluan valmistua. Joskus tekisi kyllä mieli lopettaa vain kaikki ja vaipua syvään uneen vaikka vuodeksi, ei tarvitsisi kestää ihmissuhde ongelmia tai koulun paineita ja stressiä. Olen vain tuntenut itseni väsyneeksi viime aikoina vaikka olenkin nukkunut hyvin. Ja olen ollut myös tavallista ärtyneempi. No ehkä tämä johtuu myös siitä, että joudun lopettamaan tanssin vanhempieni ja itseni takia. Ärsyttää vain se, etten pääse enää esiintymään yleisön edessä...luultavasti ikinä. Sillä ensi kesänä menen töihin ja muutan omaan asuntoon. En voi töiden takia harrastaa enää mitään säännöllistä koska työni on vuorotyötä. Ja no, valmistuminen pelottaa myös osaksi minua koska kesällä minun pitäisi osata kaikki asiat kun menen töihin. No ihan sama...saa nähdä olenko hengissä vielä silloin. Nyt kaikki tuntuu vaan niin vaikealta ja raskaalta. Mutta ei voi mitään, pitää vain yrittää sinnitellä yksin kaiken kanssa ja pysyä hengissä. Onhan se toki vaikeaa mutta olen selvinnyt tähänkin asti, joten selviän jatkossakin.

Elämässä menee paskasti ja sitten sitä kuolee (joopa joo, olisikin välillä niin hyvä tuuri)

Koulu vituttaa ja pahasti. En vaan enää millään jaksaisi olla siellä. Olen yksin luokallani eikä minulla ole ketään opiskelu kaveria. Olen jo tottunut tilanteeseen mutta silti en voi sille mitään että vaan välillä tekisi mieli vain lopettaa koulu ja jäädä nukkumaan. Mutta haluan silti valmistua ja päästä kotoa pois. En pidä luokanvalvojastani, hänen mielestä opiskelu on koko elämä. Just joo! Ei todellakaan. Olen nykyään koulussa niin pahalla päällä koko ajan ja koulun jälkeenkin vielä. Tunnen itseni niin ulkipuoliseksi. Okei, joku voi sanoa, että koulussahan opiskellaan eikä olla kavereiden kanssa mutta totuus on että kavereiden ansiosta jaksaa mennä kouluun. Kavereiden jota minulla ei enää ole. Tietenkin tämä tilanne on omaa syytäni. Minähän se olin joka pani välit poikki entisen kaverini kanssa. Lisäksi kaikki miljoonat koulutehtävät ja kokeet stressaavat. Tuntuu että vaikka kuinka yrittää tehdä niin lisää tulee. Ja opinnäyte työ stressaa myös,ajatukset ei vaan pysy kasassa eikä sit huvita tehdä. Toivottavasti oon hengissä vielä keväällä. Saara kuittaa ja lopettaa.

Ei mitään uutta rintamalta

Kolme koetta on nyt takana. Huhu! Oli kyllä aivan hirveä päivä. Saa nyt nähdä pääsenkö läpi, mutta ihan sama sinänsä, aina voi mennä uusintaan. Lisäksi nyt pitää aloittaa kunnolla opinnäytetyön tekeminen ja pitää oikeasti tehdä sitä niinä vapaapäivänä mitkä on sen tekemistä varten varattu. Ei vaan kyllä millään jaksaisi...mutta on vaan pakko! Se on kuitenkin osa koulusta pääsemisen kriteerejä. -.-

Haluaisin jo muuttaa pois kotoa, mutta ei vain voi. Opiskelija kun ei oikein pärjää ilman töitä ja koulun yhteydessä on vaikea tehdä töitä koska tehtäviä saa ehkä vähän liikaakin välillä. Yritän silti jo säästää rahaa ja katsoa työpaikkoja kesää varten jotta saisi kerättyä rahaa asuntoa varten. Ää....kaikki tuntuu olevan vielä niin pitkällä, vaikka koulua on enää jäljellä vähän yli puoli vuotta. Se on silti liian pitkä aika. Onneksi helmikuussa pääsee työssäoppimis jaksolle.

Viikonloppu oli onneksi hyvin piristävä. Olin Maata näkyvissä-festareilla koko lauantai päivä. Siellä oli paljon ihmsiä ja erilaisia konsertteja. Päivän kohokohta oli pääesiintyjä Skillet! Skillettiä olen kuunnellut kaksi vuotta ja odottanut että he tulevat suomeen. Ja vihdoin tänä vuonna he päättivät tulla esiintymään Mnf-festareille. Skillet oli niin hyvä livenä! Laulaja puhui myös kappaleiden välissä syvällisiä asioita, niin että liikutuin. Meno oli konsertissa aivan mahtava ja mikä parasta, sain olla festareilla eka kertaa kultani kanssa. <3 Menin festareiden jäljeen yöksi kaverilleni. Sain nukkua sielläkin rakkaani vieressä. Nukkuminen kyllä vähän venähti ja haittasi yöuniani. Mutta ei se mitään, minulla oli kerrankin oikeasti hauskaa.

Olen pieni säälittävä rätti

Kokeet on takana. Olo on hieman kevyempi. Voisiko joku silti kertoa että miksi olen näin huonolla päällä? Äksyilen kaikille ja mikä pahinta, sille jota rakastan eniten. Ja lopputulos on että rakkaani suuttu minuun kun äksyilen ja äitini alkaa jäkättää. Hieno. Tätä juuri tarvitsen Pyydän anteeksi ja häpeän mitä sanoin. Kaikki on siis hyvin, vai onko? Ei ole normaalia että suutun rakkailleni ja äksyilen. En  tiedä mikä minua vaivaa. Se turhauttaa. Missä on vanha oma itseni? Onko se jäänyt kesän muistoihin vai elääkö se jossain syvällä sisimmässäni? Viikonloppuna on maata näkyvissä-festarit. Yritän nauttia niistä sillä siellä esiinty yksi lempi bändeistäni....SKILLET! <3 Sitä on kyllä odotettu ja mikä parasta, pääsen oman kullan kanssa sinne.Vielä kyllä riittää hommia mitä pitäisi tehdä, opinnäyte työ ja vapaaehtoistyö. Huooh! Eikö nämä tehtävät koskaan lopu? Ilmeisesti ei. Meillä ei kait saa olla muuta elämää kuin koulu.

Lisäksi vanhempani haluavat että lopetan tanssi. Se on liian kallista ja en kuulemma käy siellä tarpeeksi. Okei, on myönnettävä etten ole käynyt siellä vähän aikaan. Mutta on ollut niin paljon ohjelmaa aina sunnuntaisin. Mutta tietenkin olisi parempi jos en enää tanssisi, jäisi aikaa enemmän tehdä muuta. Mutta toisaalta en halua lopettaa tanssia. SE on osa minua samoin kuin laulaminen. Onneksi sentään on oma bändi missä laulaa. Mutta miten minä enää tanssisin jos en kävisi tunneilla? En pääsisi enää esiintymään kenellekkään. En osaa itse oikein hyvin tanssia...mutta elämässä joutuu tekemään ikäviä valintoja. Minun pitää miettiä mitä teen.

Varmaa on kuitenkin:
1. Rakastan kultaani ja haluan olla hänen kanssa
2. Ystävät ovat tärkeitä!
3. Koulun voisi suorittaa läpi
4. Olisi kiva saada keikka töitä
5. Salilla käyminen jatkuu
6. Bändi
7. Tanssi?

Herra ylppö ja ihmiset - hylättyjen valtakunta 2 (kehtolaulu)
Mitä aijot tehdä tänään kun katulamput syttyvät?
Oletko kultasi kainalossa vai jalkakäytävällä notkumassa?
Lähdit viilein askelin, et taida tulla takaisin.

Hyvää yötä kulta, ei kai mikään paina.
Haluan olla sinun nyt ja aina.

Hyvää yötä kulta, ei kai mikään paina.
Haluan olla sinun nyt ja aina.

Esiriippu suljettiin

Rakkaus on¨raskasta

Olen päättänyt että minusta tulee vahvempi. Yritän hoitaa koulun kunnialla loppuun  ja samalla nähdä kavereita ja rakasta niin paljon kuin pystyy. En halua vaipua enää maailmaan jossa tuntuu ettei kukaan ymmärrä ja olen yksin. Haluan lopettaa itseni satuttamisen, sillä se satuttaa myös muita rakkaita ihmisiä. Haluan auttaa ystävääni saamaan onnen. En halua satuttaa enää rakastani satuttamalla itseäni. Sillä hän ei kestä enää enenmpää tätä. Hän sanoi kaipaavansa vanhaa itseäni, niin kaipaan minäkin. Olin ennen henkisesti vahvempi, kestin paremmin henkistä kipua. Pelkään että jos en hallitse itseäni niin menetän rakkaimpani jonka vihdoin sain itselleni ja jota olen rakastanut sisimmässäni jo yli vuoden. Kultani on ainoa joka pitää minut vielä kasassa. Mutta ei silti sovi unohtaa rakkaita siskojani jotka ovat tukeneet minua myös todella paljon. Siksi toivon että voisin auttaa isosiskoani onnessa ja toinen siskoni löytäisi taas kiinnostuksen asiaoihin ja hän saisi elämän ilonsa takasin. Tuntuu että olen ollut koko syksyn jonkinlaisessa horroksessa. En ole täysin nauttinut elämästä enkä varsinkaan koulusta. Tämä on sinänsä sääli sillä ei sitä elä kuin kerran ja puolet syksystä tuntuu menneen hukkaan. En nyt keksi enenmpää tätä mietiskelyä joten tässä on yhden laulun sanoja jotka kuvaavat minua ja sitä miten joskus kävi rakkaani kanssa ja mitä tunsin kuvainnollisesti, ei siis ihan kirjaimellisesti niin kuin laulussa sanotaan.

Herra ylppö ja ihmiset - horros
Sinä kesänä liikuin tivolin mukana
(Ja tapasin sinut)
Sinä kesänä päätin että alkaa elämä
(Kun tapasin sinut)

Sinä esitit tanssiasi
Mä peittelin riemuani

Ja mä pyysin sua omakseni...
tai no piti,
mutta menetin rohkeuteni

Halusin nähdä sinun huoneesi
Nähdä sinun maailmasi
Halusin astua sun vaunuusi
Ja katsoa tanssiasi
Ilman että mikään meitä keskeyttää
Se on elämää!
Estä minua uppoamasta
Herätä minut horroksesta
Herätä minut horroksesta!

Loppukesästä tivoli suljettiin
(Ja menetin sinut)
Minä autoin sinua muutossasi
(niin menetin sinut)
Minä kannoin tavaroitasi
Ja peittelin itkuani

Tää on hylättyjen valtakunta

Elämä jatkuu, käyn koulua, nään kavereita, käyn salilla ja olen välillä kotona. Silti elämä tuntuu hirveen tyhjältä välillä. Vaikka olenkin rakkaani kanssa kokonainen niin silti tuntuu että jotain puuttuu. Jotain pientä ja hyvin olennaista. Koulussa käynti tuntuu välillä niin vaikealta ja tekisi mieli vaan lopettaa. Mutta miten sitten pääsisin omaan kotiin kun ei olisi mitään koulustusta? Ei, on vaan pakko yrittää pusertaa eteenpäin vaikka välillä tuntuu pahalta. Koulussa ei ole varsinaisesti luokassa ketää ystävää enää ja ainoatkin ovat siirtymässä toiseen kouluun. Eli motivaatio laskee vielä lisää. Välitunneilla on sentää jotain seuraa toiselta luokalta, se piristää vähän tai se, että tietää näkevänsä rakkaan ihmisen koulun jälkeen. Pieni irrottelu kaveriporukassa auttaa hieman pahaan oloon mutta ei poista sitä. Ei haluaisi näyttää heikkoutta koulussa vaikka totuus on että koulu stressaa eniten tällä hetkellä elämässä. Tuntuu että itseltäni odotetaan niin paljon osaamista ja oletetaan että koulu on koko elämä. Se ei ole niin. Rakkaat ihmiset ovat elämän tärkein asia. Toki koulukin on tärkeää mutta itseni mielestä rakkaat ovat ne jotka antavat voimia koulussa käymiseen. On joku syy miksi käydä. Oma opettajani ei ymmärrä ehkä näitä "nuoren" aatteita ja mielipiteitä mutta se siinä onkin. Välillä tuntuu että luokassani nuoria ilkutaan ja katsotaan nenänvartta pitkin koska emme ole niin paljon elämää nähneitä. Mielestäni on ärsyttävää kun opettajani ja aikuisopiskelijat ovat välillä niin olevansa vaikka eivät itsekkään tiedä sen paremmin tai ole parempia ihmisiä. He kuvittelevat että emme ole tosissamme opiskelun suhteen koska tekstailemme tunnilla tai teemme muuta. Tämä ei ole totta. Piirtäminen ja kännykän näpertäminen auttavat minua pysymään hereillä tunnilla. Mutta ei meitä kuunnella. Kokeita ja uusia tehtäviä pukkaa koko ajan lisää ja opinnäyte työ stressaa enkä ole päässyt edes alkuun. Pelottaa etten saa kaikkea tehtyä ja tipun koulusta. Mutta en myöskään suostu omistamaan koko elämääni pelkästään opiskeluun. Opiskelu ei saisi syödä kaikkia voimavaroja ja masentaa.

Ärsyttäää!

On se niin ärsyttävää kun sitä ekana luulee että kaikki on taas hyvin mutta sitten se masennuskohtaus palaa taas!! Siis mikä mun ongelma on? Miksi mä en enää osaa nauttia elämästä? Mieliala on taas vaihteeks  niin "korkealla" että juu....Mä oon niin epäreilu kaikkia mun rakkaita ihmisiä kohtaan kun oon tällainen ärripurri ja angstipaska...mutta sille ei vaan voi mitään että tuntuis paremmalta olla maa nalla kuin maan pinnalla...välillä ainakin. Toivoisin niin että voisin palata omaksi itsekseni!

Tiistai 6.9

Tässä sitä ollaan taas kotona koneella. On parempi olo kuin eilen mutta täytyy sanoa että välillä mua oikeesti mietityttää että mikä ihmisii välillä vaivaa kun  arvostellaan aina ulkonäön peusteella. Ihan kuin kaikkien pitäisi olla jotain mallinukkeja, saman näköisiä. Ja jos joku on erilainen niin alkaa kiusaaminen tai selän takana puhuminen.Tämä ilmiö on todella raisttavaa koska mielestäni kannattaa olla ylpeä siitä että on erilainen. Ei saisi heti ulkonäön perusteella katsoa ihmistä ja tehdä omia päätelmiä. Välillä itsekkin alennun katsomaan ensin ihmisen ulkomuotoa mutta yleensä yritän luoda kuva ihmisestä tämän sisäisen olemuksen kautta enkä ulkoisen olemuksen.

Yksinäinen olo

En oikein osaa sanoa mikä välilä rassaa. Joskus tuntuu että ei vaan jaksa mitään ja kaikki kaatuu niskaan. Yritän koko ajan ajatella positiivisesti mutta välilä sekään ei auta. En jaksais millään lähteä töihin mutta sit ku pääsen töihin niin unohdan vähäksi aikaa kaiken paskan. Välillä on sellainen olo että ihmiset käyttää hyväksi mun kiltteyttä ja ymmärrystä...se ei tunnu kivalta. Ja sekään ei ole kiva kun ihmiset sanovat toista mutta tekevät toista. Siitä saa turhia toiveita ja odotuksia jota ei kuitenkaan tule olemaan. Miksi ihmiset eivät vaan voi tehdä sitä mitä sanovat? Onko se liikaa vaadittu? Tietenkään kaikki eivät ole tällaisia mutta jotkut hyvinkin ovat ja se ihmetyttää että miksi.

5.9.2011

Ajattelin aikaini kuluksi luoda blogin kun nykyään koneella ei ole mitään järkevää tekemistä. Yritän käydä mahdollisimman useasti ja kirjoittaa aina jotain. :)))